Seuraavan vuoden alussa olin taas pääsääntöisesti dialyysissä Sourassa. Olin suorittanut lukion espanjan loppuun edellisenä syksynä ja menin jatkamaan espanjan opiskelua VKO:n, Virkailijain kansalaisopistoon tms joka on nykyisin Aikuisopisto. Olin kielestä innostunut ja sitä oli kiva opiskella, opettaja oli pätevä ja mukava. Kurssilla meillä kaikilla oli espanjalainen nimi, olin saanut itselleni nimen Pilar. :o)



Sain edellisenä kesänä Erkki Lemiseltä, vanhempieni ystävältä, yhden hänen runokirjansa omistuskirjoituksella varustettuna ja ihastuin niihin runoihin. Mm tämä on kirjoitettu kalenteriin helmikuun kohdalle. Runo kuvaa aika hyvin silloisia tunteitani. Pippuri kyseli kommentissaan mitä pinnan alla tapahtui. Olin ihan tyytyväinen elämään silloin(kin), mutta myös surullinen ja joskus masentunut. Oli tunne, että kaikesta siitä huolimatta mitä dialyysin lisäksi tein, junnasin paikallani koska en jaksanut tehdä kaikkea sitä mitä olisin halunnut. Kun tapasin ihmisiä vuosien jälkeen ja he kyselivät mitä nyt teen ja missä olen, minun kohdallani oli aina sama vastaus, vuodesta vuoteen. Aina vaan dialyysi jatkui. Tosin olin valinnut itse, etten mene enää siirtoon, en halunnut kokea kolmatta kertaa siirron jälkeistä kaaosta. Silti, jossakin syvällä oli toive siitä että joskus vielä eläisin ilman dialyysiä. Täytin elämäni kaikella sillä mikä minusta tuntui mielekkäältä ja elin mielestäni ihan hyvää elämää VAIKKA dialyysi ei ollut ihan ykköstoiveena elämässä mukana. Olin kuitenkin niin tottunut jo siihenkin ettei se minusta niin kamalta tuntunut. Matkustaessa oli jännääkin mennä aina uuteen paikkaan ja nähdä sitä puolta eri maissa, eihän siihen terveellä ihmisellä olisi ollut mitään mahdollisuutta.

Maaliskuun kohdalle olen kirjoittanut toisen runon, myös Erkki Lemistä. Tosi puhutteleva ja koskettava, kuvaa myös hyvin tuntemuksiani:

Joskus öisin,
kun minut on pieksetty valvomaan,
minä vain huudan ja huudan.

Ehkä huutoani ei kuulla
tai vastaus viipyy.
Vuodesta vuoteen vastaus viipyy.

Yön Jumala -
Käännätkö katseesi pois,
käännätkö korvasi niin että huuto ei kuulu?
Vai etkö välitä auttaa yöllistä pyytäjää?

Sinua kuitenkin viimeiseen saakka huudan.


Talvi meni tuttua latuaan, joka toinen päivä dialyysissä, viikonloput olivat vapaat. Hoitelin paljon veljeni poikia, kävin leffassa, teatterissa ja konserteissa. Opiskelin espanjaa ja kävin töissä silloin tällöin. Helmikuussa kävin Kotkassa ystävien luona ja kummitytön synttäreillä. Luonani kävi paljon ystäviä ja minulla oli usein yövieraita. Tuona talvena kävin usein pitämässä tunteja terveydenhoitoalan oppilaitoksissa ja tykkäsin siitä työstä. Samaa hommaa teen vieläkin.

Kesäkuun alussa kävin pari viikkoa kestävän espanjan intensiivikurssin. Kurssi oli joka ilta ja oli aika raskas kun jouduin menemään sinne aina dialyysin jälkeenkin ja vielä viikonloppuisin. Kurssin aikana minulta revähti lihas pohkeesta ja olin aika kipeä pari viikkoa ennen kuin jalka alkoi parantua.

Kesällä olin mökillä taas tuttuun tapaan. Tällä kertaa olin siellä mummin, äitini kanssa ja meillä oli mukana yksi veljeni poika. Heinäkuun alussa matkustin mökiltä Kuopioon ja siellä oli Iisalmessa asuva ystäväni minua vastassa ja menimme heille. Seuraavana aamuna palasin Kuopioon ja olin siellä yhden dialyysin ja kuopiolainen serkkuni haki minut heille yöksi. Illalla kävimme vielä Kallavedellä risteilyllä. Aamulla menin kummityttöni rippijuhliin Kuopiossa ja olin heillä sen päivän. Illalla matkustin kotiin junalla.

Tuona kesänä keksin päiväleffat ja kävin joskus leffassa katsomassa jonkun elokuvan päivänäytöksessä ja sieltä menin suoraan dialyysiin. Välipäiviä vietin usein ystävien kanssa Suomenlinnassa. Meillä oli eväät mukana tai kävimme siellä jossakin syömässä ja istuttiin kallioilla ja uitiin, lueskeltiin ja nautittiin kesästä. Toinen vakipaikkamme oli Pihlajasaari. Vietin siis oikein ihanaa kesäelämää.

Kirjoitin ja sain paljon kirjeitä. Toisen veljeni perhe asui tuohon aikaan Papua Uusi-Guineassa ja heille kirjoitin usein ja myös monien ystävien kanssa olin tiiviisti kirjeenvaihdossa. Elokuussa sain taas yhden uuden kummipojan. Lokakuun alussa kävin hänen ristiäisissään Varkaudessa.

Koko vuoden olimme taas suunnitelleet matkaa ja tällä kertaa olimme Espanjassa syyskuun 10-26. päivä. Asuimme Malagan lähellä, Los Alamosin kylässä. Sain dialyysimaksuilla myös asunnon, rivitalokolmion aivan Clinika Santa Elenan vierestä.



Kuva on pihaltamme ja sairaala on taustalla. Punaisen tiilirakennuksen yläkerran ikkunoiden takana on dialyysiosasto. Samaan aikaan siellä oli dialyysissä Saksasta yksi nuori nainen ja yksi vanhempi mies. Tutustuin myös espanjalaiseen Sabineen joka kävi samassa paikassa dialyysissä ja hoiti toimistotyöt sillä osastolla. Hänen kanssaan pidin myöhemminkin yhteyttä. Liikuimme junalla lähistöllä ja tutustuimme paikkoihin. Yritimme käydä joka ilta syömässä vähän eri puolilla ja teimme suhteellisen pitkiäkin matkoja. Olin aikaisemmilla matkoilla tutustunut joihinkin paikallisiin, tai lähellä asuviin ihmisiin ja tapailin heitä taas tälläkin matkalla. Yritin oppia ymmärtämään ja puhumaan espanjaa.



Tässä taas yksi dialyysikuva. Täällä yritin pärjätä espanjalla mutta välillä oli pakko puhua englantia kun en ymmärtänyt kaikkea tai minua ei ymmärretty.  Koneet olivat samoja kuin kotonakin. Dialyysit menivät yleensä aika hyvin, tai ainakaan mitään kovin erikoista ei tapahtunut.

Syksyllä jatkoin espanjanopiskeluja VKO:ssa. Lokakuussa rakas veljenpoikani, jonka ensiaskeleet näitte aikaisemmin kuvassa,  oli meillä viikollakin eikä vain viikonloppuisin. Hän oli kanssani espanjantunneilla ja dialyysissä. Dialyysissä tämä suloinen nuorimies avusti minua aloituksessa ja lopetuksessa ja autteli muitakin dialyysipotilaita toimien heidän juoksupoikanaan. Kummipoika oli niin innokas että halusi tulla uudestaankin dialyysihoitajaksi.

Dialyysissä oli kanssani samaan aikaan pari minua nuorempaa poikaa, nuorta miestä. Ystävystyimme silloin ja pojat houkuttelivat minut mukaan Munuaisliiton järjestämälle nuorten risteilylle marraskuussa. Meillä oli koko ajan ohjelmaa, luentoja ja kaikenlaisia ryhmätöitä, nuoria munuaispotilaita oli mukana kaikkialta Suomesta. Kalenterissani lukee lauantain kohdalla "juotiin munuaisia". En muista mitä ne olivat mutta ilmeisesti jotain dialyysipotilaiden hirtehishuumoria. Tukholmassa kävimme ostoksilla ja kiertelemässä kaupungilla muutenkin. Sunnuntaina palasimme väsyneinä kotiin.

Kalenteristani löysin huhtikuun kohdalta seuraavan runon. En ole varma mistä olen tämän ottanut mutta  tämä on jonkun dialyysipotilaan kirjoittama.

Munuaiset ne kuolleet on pois
kone vertani enemmän jois.
On elämäni kytketty muoviin ja rautaan,
jos ei, olisin mennyt jo hautaan.
Nään vereni kuuman kiertävän siellä
ajattelen, siis elän mä vielä.

Alla luki "entinen runoilija". Tämä on ehkä jostain potilaslehdestä otettu, en muista varmasti.

jatkuu...