Vuodenvaihteen 1987-88 vietin Turussa ystävän luona, meitä oli siellä 10 ihmistä ottamassa uutta vuotta vastaan. Muutaman päivän päästä olin taas viikonloppuna Turussa toisen ystävän synttäreillä. Tammikuussa aloitin työt Gallupilla. Tein yritysjohtajien haastatteluja ja vähitellen muutakin. Pääsin vähän "ylenemään" edellisen vuoden hommista, aloin tekemään laskentapaketteja heille jotka laskivat lippuja junissa, busseissa ja ratikoissa. Olin myös joissakin Gallupin koulutuksissa mukana. Tein myös töitä postituksessa ja vaihdoin työpisteestä toiseen, välillä koodasin tai autoin jotain tutkijaa.

Dialyysit jatkuivat kuten ennenkin Kartanossa. Helmikuussa kompastuin portaissa ja jalasta meni nivelsiteet, kävelin pari päivää kyynärsauvojen kanssa ja jouduin pitämään sidettä jalassa pidempäänkin. Kun en kunnolla kävellyt niin jäin viikoksi pois töistä ja neuloin villapaitaa kotona.

Helmikuussa sain uuden kummilapsen, ystäväni saivat suloisen tytön ja pääsin taas kummiksi. Maaliskuun alussa kävin Tampereella ristiäisissä. Vietin paljon aikaa myös muiden kummilasteni kanssa, hoitaen ja leikkien.

Kesällä olin tuttuun tapaan mökillä ja dialyyseissä Savonlinnassa, tällä kertaa olin siellä vain pari viikkoa. Heinäkuussa menimme ystäväni kanssa yhtenä perjantaina  Kärsämäelle. Veimme hänen tavaroitaan sinne kun ystävä muutti toiselle paikkakunnalle. Perillä poimimme mansikoita  20 litraa lauantaina ja sunnuntaina ajoimme takaisin kotiin. Matkalla kävimme uimassa jossakin tien vieressä olevassa järvessä, oli helle. Seuraavalla viikolla olin risteilyllä Visbyssä Munuaisliiton väen kanssa. 7-vuotias kummityttöni oli mukana. Tuon matkan jälkeen olin vielä uudestaan mökillä viikon verran.

Syksyllä jatkoin töitä Gallupilla dialyysien välipäivinä ja aloitin iltalukiossa opiskelut. Aluksi luin vain englantia, korotin keskikoulun aikaista numeroa. Opiskelu tuntui hauskalta pitkästä aikaa ja vähitellen aloin suorittaa lukion kursseja, ensin englannista ja sitten myös espanjaa mikä kielenä kiinnosti ja jota halusin edes vähän oppia. Marraskuun alussa liukastuin koulun portailla jäähän ja löin pääni. Silmälasini menivät rikki ja ohimoon tuli kovasti verta vuotava haava. Jouduin terveyskeskukseen tikattavaksi.

Vuonna 1988 olin usein kipeänä, flunssassa ja ihmellisiä kuumepiikkejä oli silloin tällöin. Vuoden viimeiset viikot olin kovassa kuumeessa, dialyysimatkat kuljin silloin taksilla vaikka muuten ne kuljin yleisillä kulkuvälineillä. Dialyysit meni aika hyvin paitsi silloin kun olin muutenkin kipeänä. Kalenterin mukaan minulla oli usein viikonloppuisin vieraita ja suloinen veljenpoikani, kummipoikani oli toivottu viikonloppuvieras. Hänen lempiharrastuksensa oli silloin metroajelu ja sitä tuli yhdessä tehtyä kyllästymiseen saakka. Tämä nuori mies oli niin ihanaa seuraa että kummitäti meni halpaan ja niin me ajaltiin aina edestakaisin metrolla. Kun tulimme kotiin, poika otti mittanauhan ja ajeli sillä ympäri ja matki erehdyttävän hyvin metron ääntä ja minun oli tietysti hypättävä välillä kyytiin.

jatkuu...