Tammikuussa 1994 löytyy kalenterista tämä kirjoitus:" Rakas kummipoika pyysi mua luennoimaan heidän luokalle dialyysistä ja tulemaan välipäiviksi luokan apuopettajaksi. Ihana kulta!"  Kummipoikani, veljenpoikani oli tuolloin 9- vuotias.  Koska dialyysi oli muutenkin perheenjäsenten kesken ihan tavallinen asia, siitä puhuttiin paljon ja jokainen kävi silloin tällöin mukana dialyysissä seuranani ja joskus avustajana. Aikaisemmin toisen veljen poika, myös kummipoikani, silloin ehkä viisivuotiaana, oli joutunut kavereiden kanssa jonkinlaiseen sanaharkkaan pihalla. Kun hän meni sieltä sisään, hän oli huutanut rapussa kovaan ääneen:" Meijän umbramaj käy dialyyyysissä". Se oli sentään sellanen asia mitä ei kenelläkään muilla ollut. Ekaksi mainitun kummipojan kanssa jouduin hänen pienenä ollessaan usein leikkimään dialyysiä, hän oli tietenkin potilas ja minä hoitaja. Hän oli usein mukanani dialyysissä ja sai hoitajilta paketin letkuja ja joitakin ruiskuja. Niistä rakennettiin mökillekin dialyysi ja vesi kulki ja puhdistui letkuissa.

Monet lääkärit puhuivat silloin tällöin siirtolistoille menemisestä ja helmikuun viimeinen päivä lupauduin taas ainakin vähäksi aikaa listoille. Koko ajan oli kuitenkin sellainen olo, ettei sieltä mitään munuaista tule. En ollut henkisesti yhtään valmistautunutkaan siirrännäisen saamiseen.

Opiskelin talven espanjaa kuten edellisenä vuonnakin. Tein töitä silloin tällöin samassa tutussa firmassa ja neuloin paljon. Villapaitoja kummilapsille ja veljien pojille ja välillä ystäville syntyi aika nopeaan tahtiin. Viikonloppuisin luonani oli usein vieraita, ystäviä tai kummilapsia. Juuri tänään, huhtikuun 4. päivä minulla oli juhladialyysi, 2500. dialyysi.  Leivoin rahkapiirakan dialyysiin ja sain hoitajilta ison lasiastian esim spegetin säilytystä varten. Kävin paljon edelleen leffassa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Elämä oli täyttä vaikka en täysipäiväistä työtä tehnytkään.

Toukokuun 16. päivä lensin etelä-Ruotsiin serkkuni häihin. Lensin ensin Tukholmaan ja vaihdoin siellä toiseen koneeseen millä lensiin Rönnebyhyn. Olin Karlshamnissa dialyysissä  neljä kertaa matkan aikana. Kiertelin tädin miehen kanssa ympäri ja tutustuin hänen sukulaisiinsa. Olin serkkuni hienoissa häissä, hääjuhla oli ylhäällä vuorella mistä oli kauniit näköalat kauaksi. Tapasin serkkujani, mm heitä jotka eivät puhu suomea ollenkaan ja vietin heidän kanssaan hauskan illan. Sukulaiset kierrättivät minua pitkin etelä-Ruotsia. 26. toukokuuta lensin kotiin ja vaihdoin konetta taas Tukholmassa kuten mennessäkin.

Kesäkuuussa kaksi veljenpoikaa oli luonani ja kävimme retkellä Mustasaaressa. Sain toiselta pojalta pienen orvokin ja laitoin sen kalenteriin teipin alle muistoksi. Kukka on säilyttänyt värinsän tähän saakka, hienoa. Kuvassa näkyy myös tiivis tapani kirjoittaa kalenteriin päiväkirjaa. Muuten en muistaisikaan näin tarkkaan vanhoja tapahtumia mutta kalenterista on hauska luntata.



Heinäkuussa olin pari viikkoa mökillä ja yksi kummipoika oli siellä mukana nauttimassa mökkielämstä. Tuona kesänä löysin yhden ystäväni kanssa Seurasaaren nakurannan ja olimme vakiasiakkaita siellä koko kesän. Alueella on ihania kallioita ja hyvä ranta, kävin siellä uimassa ja aurinkoa ottamassa melkein aina kun aurinko vain paistoi.

Heinäkuun viimeinen päivä ajoimme ystävän kanssa uudestaan mökille. Koska auto oli mukana niin kiertelimme välipäivinä ympäristöä, kävimme Valamossa ja Kermansavessa. Toinen ystävä tuli muutaman päivän päästä myös mökille niin, että ajoi Mikkeliin saakka junalla ja siitä pyöräili meille. Muut kalastelivat  ja saivat hauen mikä savustettiin ja maistui tosi hyvälle. Meloimme enoni kanootilla ja uimme ja vietimme oikein hyvää loma-aikaa. Jatkoin mökiltä matkaa yksin, tai serkkuni kyydissä Kuopion ja Siilinjärven kautta Iisalmeen ystäväni luokse. Olin seuraavana päivänä ystävän kyydissä käymässä Kajaanissa ja siellä dialyysissä. Seuraavana päivänä ajelimme Runnille ja olimme päivän siellä, hoitelin ystäväni lasta kun hän teki puutarhahommia työpaikallaan. Seuraavana yönä tulin yöjunalla takaisin kotiin.

Elokuussa elämääni astui Mies. Syyskuussa aloitin taas espanjanopiskelut ja tein töitä terveydenhoito-oppilaitoksessa hyvin usein. Dialyysit jatkuivat kuten ennenkin vaikka olin siirtolistoilla. Jossakin vaiheessa otin itseni listoilta pois, minusta oli vapaampi elää niin ettei tarvinnut "pelätä" leikkauskutsua. Elämä oli mielekästä näinkin.

Tammikuun kohdalle olin kirjoittanut taas Erkki Lemisen runon kalenteriini:

Jumala, kuljetat outoja teitä.
Ymmärrän Sinua yhä vähemmän
mutta tarvitsen entistä enemmän.
Olen edessäsi avuton lapsi.
Kohta purskahdan itkuun jälleen,
ota minut syliin.

Elokuun kohdalla on tämä runo joka kuvaa niin hyvin ajatuksiani:

Asettelin vastauksen tarjottimelle:
ihan hyvää, kiitos!

Ja sisälläni totuus räpytteli silmiään.

                            M-L Sopanen

jatkuu...