maanantai, 29. tammikuu 2018

Kuulumisia

12717992_10208868139323005_1864526327164

 

En ole pitkään aikaan postaillut tänne mitään enkä ole halunnut tehdä sitä ennenkuin alkaa olla halua siihen. Vuosien mittaan on tapahtunut paljon niin hyvää kuin huonoa ja nyt olisi aika taas postailla. Viimeksi kerroin täällä sydäristä mikä oli 2007. Hyppään nyt vuoteen 2013.

 

Olen lapsesta asti halunnut mennä Afrikkaan hoitamaan lapsia. 2010 minulla oli tilaisuus mennä Tansaniaan kuukaudeksi. En saanut lääkäreiltä lupaa lähteä niin kauas mutta lensin sinne omalla vastuulla. Olin puolet ajasta vapaaehtoistyössä orpokodissa ja puolet ystävien luona,safarilla jne. Matkalla reväytin akillesjänteeni ja tulin sieltä kyynärsauvojen kanssa,kipsi jalassa kotiin mutta se parani muutamassa kuukaudessa.  Kuva on Mikumin kansallispuistosta Tansaniasta. 2012 sain ihanan mahdollisuuden mennä Tansaniaan,samaan orpolaan vauvoja hoitamaan,uudestaan. Olin siellä silloin 2,5kk. Tansania,ihmiset ja ennenkaikkea lapset ja maan kaunis luonto on vienyt sydämeni. Seuraavan matkan varasin niin että lähtö olisi tammikuussa 2014 ja paluu huhtikuussa samana vuonna. 

 

2013 syksyllä olin väsynyt ja tosi helpottunut kun pakolliset harrastukset loppuivat ja sain levätä. Kuntoni huononi ja joulun jo vain nukuin enkä jaksanut olla pystyssä,ruoka ei maistunut ja olo oli vaikea, Yskin paljon. Menin vasta tammikuun 2. päivä lääkäriin koska halusin olla vuodenvaihteen Been kanssa joka pelkäsi raketteja tosi paljon. Jouduin sairaalaan,minulla oli molemminpuolinen keuhkokuume. Muutaman päivän päästä jouduin Meikun teholle koska en pysynyt enää pystyssä enkä pystynyt hengittämään hapesta huolimatta.   

 

Ensimmäisestä viikosta minulla ei ole paljon mielikuvia. Miesystävälle ja veljille lääkäri oli sanonut ettei  tiedä selviänkö siitä mutta toivotaan parasta.  Olin aivan sekaisin. Muutamia selviä hetkiä oli välillä,muistan esimerkiksi kun veljeni kertoi että olet dialyysissä. En uskonut asiaa ennen kuin veljeni kehotti katsomaan sivulle. Siinähän se dialyysikone pyöri. Ihmettelin miten se on mahdollista ja sitten taas vaivuin jonnekin missä näin ihmisiä joita ei ole oikeasti olemassa  tai ystäviäni vaikka minkälaisissa tilanteissa. Näin myös paljon pahaa mikä ei oikeasti voi pitää paikkaansa. Kummipoikani oli kerran vuoteeni vieressä ja yksi ystävä soitti minulle silloin. Ystävä kysyi missä olet ja vastasin että olen Stockmannin kemikalio-osastolla. Kuulin rakkaan kummipoikani sanovan'no nyt taas menee lujaa'. Ihmettelin sitä kunnes taas olin jo omissa maailmoissani. 

 

Teholta minut siirrettiin keuhko-osastolle ja siellä jouduin olemaan paljon yksin huoneessani. Sekoilin vielä pitkään enkä tajunnut missä olen ja mitä on tapahtunut. Joskus huusin apua pitkään ennen kuin joku tuli huoneeseen ja selitin harhojani missä ei ollut mitään järkeä. Miesystävälle sanoin joskus hänen tullessaan shh,ole hiljaa,lapset nukkuu tai näytin ikkunasta lapsia jotka laskee pulkalla mäkeä. Hän sanoi ettei hän näe mitään lapsia mutta minäpä näin. Myöhemmin kun olin taas järjissäni,katsoin ikkunasta mistä näkyi todellakin vain Meilahden rakennuksia. 

 

Yhtenä aamuna kun heräsin,olo oli parempi ja tajusin missä olen. Juttelin hoitajan kanssa ja hänen kerrottuaan että on 19.1 katsoin kelloa ja tajusin että minun pitäisi olla nyt lentokentällä menossa koneeseen ja  kohti Amsterdamia ja sieltä Dar es Salamiin. 

 

Minut siirrettiin vielä munuaisosastolle kun huoneeni tarvittiin jollekin toiselle. Aloin opetella kävelyä rollaattorin kanssa. Moneen viikkoon en päässyt sängystä ylös ilman hoitajien apua,kunto oli mennyt niin huonoksi. Olin yhteensä 7 viikkoa sairaalassa. Ihana munuaiseni,Armas toipui samalla kun kuntoni hitaasti vahvistui ja kolmen viikon dialyysien jälkeen munuainen alkoi taas toimimaan. Tansanian matka jäi mutta onneksi olin sentään elossa. 

 

 

Jatkuu...

 

 

 

 

 

maanantai, 23. joulukuu 2013

Jouluiloa

oikea%20joulukortti%202013-normal.jpg

perjantai, 29. marraskuu 2013

Sydäri

http://savisuti.vuodatus.net/lue/2007/08/pienella-kotiseuturetkellasotkumoa-normal.jpg

 

Ei ole kovin helppoa alkaa kirjottaa tänne näin pitkän ajan jälkeen. Luin muutama viikko sitten kaiken mitä olen tänne aikaisemmin kirjoittanut ja tuli mieleen,että ehkä olisi hyvä päivitellä tänne nykyisiä kuulumisia. Periaatteessa voin sanoa voivani suhteellisen hyvin vaikka paljon on tapahtunut senkin ajan jälkeen mistä olen tänne viimeksi kirjoittanut. Jos vertaan oloani ja elämääni johonkin täysin terveeseen ja liikkuvaan ystävääni niin olen kyllä tosi sairas mutta ei kannata kovin paljon vertailla. Periaatteessa tunnen voivani hyvin.

 

Kirjoitin jo täällä hengästymisestäni mitä oikeastaan oli koko ajan viimeisen munuaissiirron jälkeen tai oikeammin sen jälkeen kun keinonivelleikaukkausten jälkeen aloin taas liikkua. Minulla oli myös kovia rintakipuja rasituksessa ja eniten kipuja oli talvella pakkassäällä. Kun olin Been kanssa lenkillä oli pakko välillä kivun takia seisahtua ja odotella kivun ohimenemistä ennen kuin pystyin jatkamaan kävelyä. Muistan useammankin kerran kotiin tultua kun heittäydyin silloisen asuntoni eteisen tuolille huohottamaan ja valittamaan,liikkuminen otti koville. Puhuin lääkäreille normaalissa kontrollissa käydessäni rintakivuistani mutta sitä ei oikein otettu tosissaan. Kerran kävin terveyskeskuksessa lääkärillä kertomassa oireistani ja sain häneltä nitroja. Pidin niitä mukanani lenkillä ja itsekin naureskelin kannellessani nitropurkkia taskussa koska se tuntui aika hupaisalta. Ajattelin etten nyt sentään ole mummeli joka tarvitsee nitroja. Kuitenkin olin sairas ja tajusin oikeasti tarvitsevani vaikka nitroja tai jotain muuta apua. Kokeilinkin nitroja mutta koska lääkkeen vaikutus alkoi aika hitaasti pillerin sulaessa suussa,en ollut varma auttoiko lääke vai se että aina pysähdyin lepäämään kun kipu liikkuessa yllätti.  

 

Opiskelin kuvataiteita ja opiskelujen kaksi ekaa vuotta meni oikeastaan aika hyvin. Kolmas vuosi oli haastava ja aika raskas ja viimeiset puolitoista vuotta oli jo tosi raskaita. Jäin viimeisen vuoden aikana pois tosi paljon yhteisiltä retkiltä, näyttelykäynneistä ja muista menoista jos tiesin,että siellä on vähän enemmän käveltävä. En pysynyt muiden vauhdissa ja minua ahdisti ja hengästytti helposti. Ennen viimeistä opiskeluvuotta,elokuussa 2007,sain sydänkohtauksen. Olen kirjoittanut siitä päivästä toiseen blogiini(en osaa toimia vuodatuksen kanssa enää kun tämä on niin paljon muuttunut. Yritin linkittää toisen blogin juttuni mutta linkki näyttää nyt olevan tuolla kuvan yläpuolella. Koittakaa kestää,opettelen nämä myöhemmin). Lainalapset olivat meillä ja olimme käyneet syömässä kiinalaisessa ravintolassa päivällä. Sieltä tullessa käveltiin ja käytiin kuvailemassa yhdessä puistossa ja katsomassa sinne pystytettyä taidenäyttelyä. Minulla oli huono olo ja pyysin lapsia monta kertaa kävelemään hitaammin. Kotona valvoin myöhään lasten jo nukkuessa ja heräsin yöllä kolmen maissa niin kovaan rintakipuun etten ollut sellaista kokenut koskaan ennen. Vähän aikaa pähkäiltyäni soitin ambulanssin. Ambulanssimiehet ottivat sydänkäyrää yms ja totesivat,että sydänkohtaus on käynnissä. He myös antoivat suihkemaista nitroa suuhuni ja se vei kivut nopeasti pois. Jouduin lähtemään ambulanssilla sairaalaan ja ennen sitä herätin toisen lapsista ja pyysin heitä pitämään Beestä huolen. Sanoin vielä tulevani aamulla tai huomenna takaisin joten ei tarvitse huolehtia. Siis luulin tulevani pian takaisin.

 

Sairaalassa meni odotettua pidempään. Jouduin lähisairaalasta Meikkuun ja siellä tehtiin pallolaajennus. Pallolaajennuksen tehnyt lääkäri oli tosi mukava ja kertoi,että jos sydän aiheuttaa tämän jälkeen ongelmia,voin ottaa häneen yhteyttä ja tehdään tarvittaessa myöhemmin vielä yksi pallolaajennus. Munuaissiirrännäisen takia ei voitu käyttää kovin paljon varjoainetta joten ei voitu laajentaa paria tukosta enempää sillä kertaa. Pääsin muutaman päivän päästä kotiin ja sain vihdoin mukaani sydänlääkkeet sekä suihkemaista nitroa mitä voin käyttää tarvittaessa.  Minulla oli sepelveltimotauti kuten olin jo vuosia ajatellutkin.

 

Lääkkeet helpotti hiukan elämää ja onneksi oli varanitro,se suihke, mitä siitä lähtien pidin ainakin aluksi mukanani tai ainakin jossakin lähettyvillä.

 

jatkuu....

 

 

 

keskiviikko, 6. marraskuu 2013

Pitkästä aikaa

voikukka-normal.jpg

 

On tainnut tulla aika jatkaa kirjoittamista tännekin. Välillä oli aika tapahtumaköyhää,normaalia elämää mistä en keksinyt oikein mitään kirjoittamista. Sitten kun taas tapahtui niin tapahtuikin niin paljon etten halunnut niistä henkitoreissani kirjoitella. Alan nyt muistella menneitä ja päivitellä tänne edes jotain tapahtuneista. Niin,tai päivittelen tässä jonakin lähipäivänä kun ehdin. Nyt voin taas kirjoittaa tähän alle

 

jatkuu...

torstai, 26. heinäkuu 2012

Kuvat kadonneet

 

Vuodatuksella on ollut jotain häikkää ja kaikki kuvat tietyltä ajalta ovat kadonneet. Älä siis ihmettele jos täällä näyttää autiota,vika ei ole blogin kirjoittajassa.

Monta kertaa olen miettinyt,että voisin laittaa tämän blogin salasanan taakse kokonaan. Sitten on tullut jotain palautetta joltakin joka on itse tai läheinen sairastunut ja annan blogin olla. En ole saanut postattua tänne pitkiin aikoihin mitään. Ehkä kuitenkin joskus vielä postailen tännekin.

Kunnon kesäisiä päiviä odotellen. Onneksi on yksi lyhyt matka lämpimään edessä muutaman viikon päästä. Jaksamista sinulle!