Uuden aamun toivo
kantaa läpi
tuskaisen yön
tuoreen kevään odotus
pitkän talvihorroksen keskellä.
Toivon kynttilä lepattaa
haluan sulkea
käteni sen ympärille
suojaten, vaalien.
Pienet keltaiset kukat
kukkivat sisimmässni.
Saanhan olla
ikuisen toivon kantaja.
Viime yönä pakatessa muuttoa varten löysin jo unohtuneen kirjan, Leena-Kaarina Kilpuan Sisimpäni hiljaisuuteen-runokirjan. Tämä runo pomppasi sieltä ja alkoi elemään kun väsyneenä tuntui etten jaksa enää pakata yhtään kirjaa enkä yhtään astiaa.
Tänään olen jo saanut enemmän pakkausapua ystäviltä eikä elämä ole enää ihan niin kamalaa, tästäkin kyllä selvitään. Muutan torstaina joten alkaa olla vähän kiire saada koti pakettiin. Palaan taas kun saan uudessa kodissa vähän elämää järjestykseen.
jatkuu...
Kommentit