Haavat voivat muuttua voimavaraksi. Osaisimpa olla kuin kallio, kasvaa kukkia kaikista haavoistani. 
                                        
                                                                                                       Maija Paavilainen



Olin naistenpäivänä yhdessä naistentapahtumassa missä oli konsertti, paneelikeskustelu ja salaattipuffet, ylläoleva lause jäi mieleen paneelista. Hieno ajatus.

Vuosi 1984 ei paljon dialyysien suhteen poikennut edellisistä vuosista. Dialyysit jatkuivat kuten ennenkin. Iloinen asia elämässäni tapahtui kun toisen veljeni perheeseen syntyi elokuussa pikkuinen, suloinen poika, kummipoikani. Hänestä tuli myöhemmin minulle ihana  dialyysiavustaja mutta en nyt mene asioiden edelle.

Elokuussa olin viikon Ahvenanmaalla Munuaisliiton kurssilla. Kurssi oli kaksikielinen, puolet osanottajista oli Ruotsista tulleita munuaispotilaita. Hotelliin oli tuotu muutama dialyysikone ja dialysoimme siellä vuorotellen itsemme. Huonekaverillani oli koira mukana, suloinen pitkäkarvainen mäyräkoira ja kävin sen kanssa huvikseni lenkillä. Vuokrasimme yhden kurssilaisen kanssa pyörät hotellilta ja ajeltiin  päivä ympäri Maarianhaminaa. Uimassa kävimme usein ja yhtenä päivänä kiersimme bussilla ympäri saaristoa. Viimeisenä päivänä kävimme vielä muutaman kurssilla olleen kanssa Eckerössä retkellä ennen laivaan menoa.

Etsin asuntoa aika aktiivisesti ja suunnittelin muuttoa. Kuulin, että Helsinkiin suunnitellaan perustettavaksi uusi dialyysiasema, omatoimisille potilaille tarkoitettu satelliittiasema. Minulle oli luvattu sieltä paikka ja odotin sinne pääsyä.

Minua on pyydetty kertomaan tuntemuksiani, mitä  ajattelin kun sairastuin ja dialyysivuosien mietteitä.  Silloin kun sairastuin, en varmaan ihan alussa ajatellut yhtään mitään. Vaikeimmat viikot oli vain selviytymistä hetkestä toiseen, ajautumista sekunnista toiseen. Kun aloin tajuta mitä on tapahtunut, välillä iski epätoivo ja itkin kohtaloani. Joskus katsoin kuin vierestä kun oikein vaikeita asioita tapahtui. Aivan kuin ulkoistin minäni ja katsoin vähän ulkopuolelta. Asiat oli pakko jossakin vaiheessa käydä läpi mutta silloin kun tapahtui jotain, en muista että olisin kamalasti pelännyt tai kauhistunut. Kun aloin hoitaa itse dialyysini, minulle oli tärkeää että hoidan itseni ja dialyysini hyvin. Tiesin, että ruokavaliota noudattaen dialyysit olisivat helpompia ja pidin hulta etten juonut liikaa enkä pahemmin syönyt kiellettyjä ruokia. Joskus tapahtui repsahduksia mutta sen jälkeen pidin taas tiukan linjan päällä.

Kun kuntouduin ja pystyin taas liikkumaan ja matkustamaan aika normaalisti, elin mielestäni ihan normaalia elämää. Hankin dialyysit sieltä mihin menin ja dialyysi oli vuosia minulle kuin osapäiväduuni. Sinne oli pakko mennä jos aioin pysyä hengissä ja varmaan jossakin vaiheessa kävin siellä ihan mielellänikin. En tosin vielä tässä vaiheessa mistä nyt olen kertonut. Dialyysi vei aikaa mutta käytin sen hyödyksi ja yleensä aina luin.

Kun tutustuin uusiin ihmisiin en yleensä kertonut tästä puolipäiväduunistani heti kättelyssä mutta aika pian tekemiset tuli  puheeksi. Oli selvästi kahdenlaista suhtautumista. Osa innostui ja kyseli asiasta lisää ja moni halusi tulla myös katsomaan mitä siellä dialyysissä oikeasti tapahtuu ja kävivätkin mukanani hoidossa. Toiset taas astuivat askeleen taaksepäin ja menivät hauskan näköisiksi. Sairaan maailma ei heitä kiinnostanut ja yleensä en heidän kanssaan asiasta enempää keskustellutkaan.

Jotkut lääkärit kyselivät silloin tällöin, haluaisinko palata siirtolistoille mutta en ollut vielä tuossa vaiheessa valmis siihen. Tein elämästäni parhaan mahdollisen huolimatta siitä, että jouduin käymään dialyysissä. Olin usein väsynyt ja joka vuosi sairastin ainakin yhden jos en kaksi kertaa jonkun flunssan. Punasoluja tiputtelin dialyysien yhteydessä pari kertaa kuussa ja niin jaksoin jotenkin elää.



Tässä kuvassa näkyy kone vähän paremmin. Kuva on otettu kotidialyysissä ollessani ja olen kirjoittanut kuvan alle, onko se näin mukavaa? No, ei se kovin mukavaa aina ollut mutta siedettävää kuitenkin.

Koneen vasemmassa yläreunassa on pumppu joka kiertää ja pyörittää vertani. Pistin käteeni kaksi neulaa, toisesta veri lähti ja toisesta palasi takaisin. Pumpun vieressä, vähän koneen ulkopuolella näkyy pitkä, kapea putkilo joka on itse keinomunuainen, dialysaattori. Dialysaattori on täynnä kapillaareja joissa veri kiertää ja kapilläärien välissä kiertää ulkoneste ja vesi joka vetää verestä pois kuona-aineita ja ylimääräistä nestettä. Veri vetää ulkonesteestä suoloja yms. Koneesta voi säätää millä nopeudella kierrättää ja miten paljon haluaa nestettä poistettavan dialyysin aikana. Kuvassa oleva kone on englantilainen, nykyisin jo vanhanaikainen, näitä ei näe enää missään. Iso ruisku pumpun alapuolella on verenohennuslääkettä jota annostellaan tarvittava määrä ettei veri hyydy hoidon aikana. Niin dialysaattori, neulat kuin letkutkin ovat kertakäyttöisiä. Takanani oleva iso, vaalea putki on vedensuodatin.

jatkuu...