Vuonna 1985 olin kesäkuun 16. päivän kohdalle kirjoittanut näin: "Tällä viikolla on tuntunut samalta kuin kymmenen vuotta sitten, ettei ole tulevaisuutta. En tiedä mitä teen kesän jälkeen - tavallisesti on jotain suunnitteilla edes, nyt ei ole kuin usvaa. Ihan kuin tapahtuisi jotain..."  Sinä vuonna kun sairastuin oli aivan samanlaiset fiilikset, ei ollut syksylle varmoja suunnitelmia opiskelupaikasta eikä töistäkään elokuun jälkeen, siis vuonna 1975.

Tuona vuonna tapahtui itseasiassa juuri kesällä ja syksyllä paljon, kaikki ihan hyviä muutoksia. Tuttuun tapaan olin kesällä mökillä ja Savonlinnassa dialyysissä. Mökiltä tulin aikaisemmin kotiin ja kävin dialyysissä Avolla, opettelin käyttämään uutta konetta. Olin Avolla iltavuorossa, menin dialyysiin joskus iltapäivällä ja sehän sopi aamu-uniselle hyvin. Merkinnät dialyysipäiviltä näyttää vähän muuttuneen kalenterissa, enää ei joka kerran jälkeen ole "kamala olo, meni huonosti, suonenvetoa, verenpaineet alhaalla" jne.  Monen dialyysipäivän kohdalla on merkintä "aika hyvin meni". Tosin vielä riitti huonojakin päiviä, mutta paljon myös hyviä dialyysejä.

Harrastimme veljeni perheen kanssa sunnutai-ajeluja. Kävimme usein kevätsunnuntaisin jossakin päin lähiseudulla tai vähän kauempanakin syömässä. Kummipoikani oli 10-11kk ikäinen ja viihdyin hyvin hänen ja perheen kanssa. Jonakin sunnuntaina kävimme Porvoossa syömässä, joskus Hangossa tai Tammisaaressa. Ne olivat kivoja matkoja. Yhden kevätviikonlopun olin Turussa ystävien luona ja harrastuksiin kuului edelleen leffassa ja konsertissa käynnit. Neuloin myös paljon, tein pääasiassa kummilapsille vaatteita. Olin myös kirjaston vakioasiakas, luin paljon.



Kuvassa on yksi kummitädin rakas ottamassa ensiaskeliaan.

Heinäkuun puolivälissä siirryin dialyysiin uuteen paikkaan, Malminkartanon satelliittiasemalle. Meitä oli kaksi potilasta aloittamassa, ehdin aloittaa hoidon vähän aikaisemmin, eka potilas tuossa paikassa.  Kartanon dialyysiasema oli tarkoitettu meille jotka itse kokosimme koneen ja pistimme neulat suoneen, paikalla oli perushoitaja joka avusti aloituksessa. Eka päivänä lehdistö ja telkkari oli paikalla ja joku pätkä meistä näytettiin kympin uutisissa ja juttua oli joissakin lehdissä. Kartanossa oli silloin uudet, paremmat, nk nabic-koneet. Ulkoneste oli erilaista ja voin heti niissä koneissa dialysoidessa paremmin. Aloin jaksaa muutenkin paremmin. Alussa dialyysissä ei ollut ruokaa ja meille potilaille tuli viereinen ravintola tutuksi, kävimme sieltä tilaamassa ruuan mukaan. En ole muuten eläissäni syönyt niin hyviä paistettuja perunoita kuin tuolta ravintolasta sain vai maistuiko ne vaan niin hyvälle kesken dialyysin. Vähitellen lisää ihmisiä koulutettiin ja Kartanoon tuli enemmänkin potilaita. Vuorotellen vuokrasimme jonkun leffan ja katsoimme dialyysin aikana usein elokuvia.

Olin jo pari vuotta etsinyt asuntoa ja sain vihdoinkin syyskuun 17. päivä muuttaa omaan asuntoon. Olin innoissani, koti oli hyvällä paikalla ja ratikkapysäkki muutaman kävelyaskeleen päässä. Ihannepaikka nuorelle, menevälle ihmiselle. Veljieni pojat olivat paljon minulla hoidossa ja kävin myös hoitamassa heitä heidän kodeissaan. Dialyysi ja siitä selviäminen oli ollut vuosia yksi elämäni pääasia, nyt siitä alkoi tulla vain yksi osa elämääni, se puolipäiväduuni jossa oli pakko käydä.

Pyhäinpäivänä, marraskuun alussa matkustin Munuaisliiton porukan mukana Espanjaan, Playa del Inglesiin viikoksi. Olin dialyysissä kolme kertaa viikon aikana Club de hemodialysis Maspalomas'in tiloissa.  Se oli hieno, yksityinen dialyysiklinikka. Koneet olivat samanlaisia kuin mitä kotona käytin ja oikeastaan muu ei eronnut kotihoidosta kuin kieli ja paikka. Kun eka kertaa menin sisään klinikalle, nautin auringosta mahdollisimman pitkään ennen sisään astumista ja olin vähän myöhässä. Minut ohjattiin suoraan tuoliini ja kehoitettiin aloittamaan hoito kun kerroin pistäväni itse. Ihmettelin, kun mitään käsienpesu paikkaa ei näytetty eikä annettu hanskoja ja avustava hoitaja ei puhunut englantia. Pistin neulat ja dialyysi alkoi. Seuraavana päivänä fistelikättä kuumotti ja vähän särki. Kun taas menin dialyysiin, etsin käsienpesualtaan ja aloittaessa dialyysiä huomasin, että toisesta pistoskohdasta tuli mätää, fisteli oli tulehtunut. Ne pesemättömät kädet! Yritin näyttää  hoitajalle kättäni  ja märkivää reikää mutta hän ei joko nähnyt  sitä tai ei vaan ymmärtänyt mitä yritin selittää. Vähän mietittyäni pistin neulan märkivään paikkaan ja heitin rukouksen, älä anna mun tähän kuolla. Niin hoidot kuin loma muutenkin Kanarialla meni hyvin, piristi keskellä Suomen kylmää syksyä. Kun pääsin kotiin, soitin heti lääkärilleni ja kerroin tulehduksesta, kuumekin oli noussut siinä vaiheessa. Hän soitti minulle antibioottikuurin apteekkiin ja aloitin heti lääkityksen, tulehdus parani eikä ehtinyt mennä verenmyrkytykseksi. Tuon  matkan jälkeen päätin, että jos aion matkustaa  Espanjassa enemmän niin minun on opeteltava kieltä. Lääkärien kommentit minulle kolmen hoitoni ajan olivat joka kerta kun menin paikalle ja aloitin hoidon okei ja minä vastasin okei, siinä meidän keskustelut.



Meitä dialyysipotilaita oli muutama tuolla matkalla. Maspalomasin dialyysiyksikkö tarjosi koko porukalle retken Palmitos Parkin lintu- ja kaktuspuistoon. Minullakin oli ystävä matkalla mukana ja kaikki saimme ilmaiset päivän ja papukaija shown puistossa.



Muutamia anopinjakkaroita puistosta. Oli kaunis ja kuuma päivä.

jatkuu...