http://savisuti.vuodatus.net/lue/2007/08/pienella-kotiseuturetkellasotkumoa-normal.jpg

 

Ei ole kovin helppoa alkaa kirjottaa tänne näin pitkän ajan jälkeen. Luin muutama viikko sitten kaiken mitä olen tänne aikaisemmin kirjoittanut ja tuli mieleen,että ehkä olisi hyvä päivitellä tänne nykyisiä kuulumisia. Periaatteessa voin sanoa voivani suhteellisen hyvin vaikka paljon on tapahtunut senkin ajan jälkeen mistä olen tänne viimeksi kirjoittanut. Jos vertaan oloani ja elämääni johonkin täysin terveeseen ja liikkuvaan ystävääni niin olen kyllä tosi sairas mutta ei kannata kovin paljon vertailla. Periaatteessa tunnen voivani hyvin.

 

Kirjoitin jo täällä hengästymisestäni mitä oikeastaan oli koko ajan viimeisen munuaissiirron jälkeen tai oikeammin sen jälkeen kun keinonivelleikaukkausten jälkeen aloin taas liikkua. Minulla oli myös kovia rintakipuja rasituksessa ja eniten kipuja oli talvella pakkassäällä. Kun olin Been kanssa lenkillä oli pakko välillä kivun takia seisahtua ja odotella kivun ohimenemistä ennen kuin pystyin jatkamaan kävelyä. Muistan useammankin kerran kotiin tultua kun heittäydyin silloisen asuntoni eteisen tuolille huohottamaan ja valittamaan,liikkuminen otti koville. Puhuin lääkäreille normaalissa kontrollissa käydessäni rintakivuistani mutta sitä ei oikein otettu tosissaan. Kerran kävin terveyskeskuksessa lääkärillä kertomassa oireistani ja sain häneltä nitroja. Pidin niitä mukanani lenkillä ja itsekin naureskelin kannellessani nitropurkkia taskussa koska se tuntui aika hupaisalta. Ajattelin etten nyt sentään ole mummeli joka tarvitsee nitroja. Kuitenkin olin sairas ja tajusin oikeasti tarvitsevani vaikka nitroja tai jotain muuta apua. Kokeilinkin nitroja mutta koska lääkkeen vaikutus alkoi aika hitaasti pillerin sulaessa suussa,en ollut varma auttoiko lääke vai se että aina pysähdyin lepäämään kun kipu liikkuessa yllätti.  

 

Opiskelin kuvataiteita ja opiskelujen kaksi ekaa vuotta meni oikeastaan aika hyvin. Kolmas vuosi oli haastava ja aika raskas ja viimeiset puolitoista vuotta oli jo tosi raskaita. Jäin viimeisen vuoden aikana pois tosi paljon yhteisiltä retkiltä, näyttelykäynneistä ja muista menoista jos tiesin,että siellä on vähän enemmän käveltävä. En pysynyt muiden vauhdissa ja minua ahdisti ja hengästytti helposti. Ennen viimeistä opiskeluvuotta,elokuussa 2007,sain sydänkohtauksen. Olen kirjoittanut siitä päivästä toiseen blogiini(en osaa toimia vuodatuksen kanssa enää kun tämä on niin paljon muuttunut. Yritin linkittää toisen blogin juttuni mutta linkki näyttää nyt olevan tuolla kuvan yläpuolella. Koittakaa kestää,opettelen nämä myöhemmin). Lainalapset olivat meillä ja olimme käyneet syömässä kiinalaisessa ravintolassa päivällä. Sieltä tullessa käveltiin ja käytiin kuvailemassa yhdessä puistossa ja katsomassa sinne pystytettyä taidenäyttelyä. Minulla oli huono olo ja pyysin lapsia monta kertaa kävelemään hitaammin. Kotona valvoin myöhään lasten jo nukkuessa ja heräsin yöllä kolmen maissa niin kovaan rintakipuun etten ollut sellaista kokenut koskaan ennen. Vähän aikaa pähkäiltyäni soitin ambulanssin. Ambulanssimiehet ottivat sydänkäyrää yms ja totesivat,että sydänkohtaus on käynnissä. He myös antoivat suihkemaista nitroa suuhuni ja se vei kivut nopeasti pois. Jouduin lähtemään ambulanssilla sairaalaan ja ennen sitä herätin toisen lapsista ja pyysin heitä pitämään Beestä huolen. Sanoin vielä tulevani aamulla tai huomenna takaisin joten ei tarvitse huolehtia. Siis luulin tulevani pian takaisin.

 

Sairaalassa meni odotettua pidempään. Jouduin lähisairaalasta Meikkuun ja siellä tehtiin pallolaajennus. Pallolaajennuksen tehnyt lääkäri oli tosi mukava ja kertoi,että jos sydän aiheuttaa tämän jälkeen ongelmia,voin ottaa häneen yhteyttä ja tehdään tarvittaessa myöhemmin vielä yksi pallolaajennus. Munuaissiirrännäisen takia ei voitu käyttää kovin paljon varjoainetta joten ei voitu laajentaa paria tukosta enempää sillä kertaa. Pääsin muutaman päivän päästä kotiin ja sain vihdoin mukaani sydänlääkkeet sekä suihkemaista nitroa mitä voin käyttää tarvittaessa.  Minulla oli sepelveltimotauti kuten olin jo vuosia ajatellutkin.

 

Lääkkeet helpotti hiukan elämää ja onneksi oli varanitro,se suihke, mitä siitä lähtien pidin ainakin aluksi mukanani tai ainakin jossakin lähettyvillä.

 

jatkuu....