Uuden aamun toivo

kantaa läpi

tuskaisen yön

tuoreen kevään odotus

pitkän talvihorroksen keskellä.

 

Toivon kynttilä lepattaa

haluan sulkea

käteni sen ympärille

suojaten, vaalien.

Pienet keltaiset kukat

kukkivat sisimmässni.

 

Saanhan olla

ikuisen toivon kantaja.

 

Viime yönä pakatessa muuttoa varten löysin jo unohtuneen kirjan, Leena-Kaarina Kilpuan Sisimpäni hiljaisuuteen-runokirjan. Tämä runo pomppasi sieltä ja alkoi elemään kun väsyneenä tuntui etten jaksa enää pakata yhtään kirjaa enkä yhtään astiaa.

Tänään olen jo saanut enemmän pakkausapua ystäviltä eikä elämä ole enää ihan niin kamalaa, tästäkin kyllä selvitään. Muutan torstaina joten alkaa olla vähän kiire saada koti pakettiin. Palaan taas kun saan uudessa kodissa vähän elämää järjestykseen.

 

jatkuu...