1577260.jpg

Tämän päivän kuvasaldoa, kun tätä kerran puhaltaa niin kaikki hajoaa.

Vuosi 1997 alkoi normaalisti dialyysien, opiskelujen ja satunnaisten töiden merkeissä. Kalenterimerkinnät kertovat, että dialyysit menivät yleensä aika hyvin ja liikuin kaupungilla dialyysien jälkeenkin kaupoissa tai kävin kirjastossa yms. Välillä olin ollut dialyysien jälkeen niin väsynyt että menin vain taksilla suoraan kotiin, nyt meni välillä paremmin.

Innostuin tekemään ruokaa ja monet ystävät kävivät luonani syömässä. Elämään kuului elokuvat ja konsertit kuten ennenkin. 20. maaliskuuta olen merkinnyt kalenteriin että Jeltsin ja Clinton huippukokouksessa Suomessa ja meilläkin oli kotona huippukokous pitkine keskusteluineen.

27. maaliskuuta, kiirastorstaina, nukutti aamulla ja kuulin kun puhelin soi mutta en jaksanut mennä vastaamaan vaan annoin puhelun mennä vastaajaan. Kun heräilin ja menin kuuntelemaan, joku lääkäri soitti ja kertoi, että soita heti tämän kuultuasi takaisin, sinulle on tarjolla munuainen. Juuri oli pääsiäisen jälkeen koeviikko alkamassa ja mietin, että tähänkö tämä opiskelu taas jää jos menen siirtoon. Soitin luottolääkärilleni ja kyselin tarkemmin asiasta. Hän kertoi tutun elinsiirtoja tekevän kirurgin sanoneen, että nyt Umbramajn ei kannata epäillä, munuainen on kudostyypiltään lähes identtinen. Ajattelin, että kai tämä on taas kokeiltava vaikka samalla surin, että seuraavat kaksi vuotta elämästäni on pilalla jos menen siirtoon.

Kävin sairaalassa dialyysissä ja menin omaan dialyysipaikkaani odottelemaan viimeisen  ristikokeen tuloksia. Vasta illalla 19.30 kuulin, että ristikoe oli negatiivinen. Ensimmäinen ajatus oli, että jippii, ei siis siirtoa kunnes tajusin että sehän tarkoittaa juuri sitä että nyt lähdettiin valmisteluihin. Leikkausvalmistelujen jälkeen 23.15 minua lähdettiin kärräämään leikkaussaliin. Aamulla kuuden maissa olin taas osastolla, heräämössä olosta en muista itse mitään. Ensimmäinen päivä meni melkein nukkuen, oli todellinen pitkäperjantai. Tajusin, että munuainen ei taida paljon toimia, soitin pari puhelua ja torkuin ja kuuntelin salin ääniä. Olin taas isossa salissa missä oli muitakin siirtopotilaita, osa miehiä, osa naisia. Olo oli hirveä.

Seuraavana aamuna pääsin dialyysiin ja se helpotti vähän oloa kun sain ylimääräisiä, leikkuksen aikana tiputettuja nesteitä pois. Munuainen toimi vähän mutta ei tarpeeksi. Istuin jo vähän ja liikuin käytävällä. Poikaystävä toi sisäkengät ja veljeni perhe kävi moikkaamassa. Seuraavana aamuna heräsin ja olo oli todella vaikea. Seuraava yö meni sängyssä istuen, en voinut hengittää, keuhkoissa oli nestettä. Kävelin tuttuun dialyysiyksikköön alakertaan kysymään pääsenkö dialyysiin sinne koska olo on kamala mutta siellä ei ollut tilaa. Vasta iltapäivällä pääsin teho-osastolle dialyysiin ja se helpotti vähän oloa kun sain nesteitä ja kuona-aineita poistettua.

Huhtikuun alku oli vaikeaa, munuainen lupaili vähän mutta ei kuitenkaan toiminut kunnolla. Ystävät ja perheenjäsenet kävivät katsomassa ja sain paljon puheluja jotka piristivät. Kortisoni vaikutti silmiin niin, etten enää nähnyt lukea enkä paljon muutakaan. Verensokerit ja verenpaineet nousivat, kävin dialyysissä kuten ennenkin. Posket pyöristyivät kortisonista ja huh, koko elämä tuntui raskaalta. Kuitenkin, jossakin syvällä sisimmässä tiesin, että tämä munuainen alkaa vielä toimimaan kunhan vaan kestän nämä alun vaikeudet. Join ihan omalla määräyksellä dialyysissä ollessani extramäärän vettä etten kuivattaisi uutta elintäni kokonaan kun kone veti nesteitä samaan aikaan pois. Onneksi dialyysissä oli ihana, tuttu sairaala-apulainen joka kantoi minulle juotavaa pyynnöstäni. 3. päivä huhtikuuta muutin toiselle osastolle missä oli toinen puoli salista munuaispotilaita ja toinen puoli syöpäpotilaita. Perjantaina, 4. päivä oli 2973. dialyysini ja otin itsestäni piirtämäni kuvan pois dialyysikansioni kannesta. Sanoin hoitajalle, että nyt lähtee tämä munuainen toimimaan enkä tule tänne enää, ainakaan toistaiseksi. Tuttu hoitaja nauroi ja esteli, että ei ole vielä varmaa mutta siitä munuainen alkoi kuitenkin vähitellen toimia enkä ole sen jälkeen tarvinnut dialyysiä. Viikonloppuna, 10. päivä siirrosta munuainen toimi hyvin ja sain alkaa juoksemaan veskissä. Ihanaa, kyllä voi ihminen iloita tuostakin asiasta. Maanantaina oli ensimmäinen päivä kun en ollut lähdes kahteenkymmeneen vuoteen dialyysissä vaan nautin siitä ettei minun tarvitse sinne mennä. Tunne oli sanoinkuvaamaton.

jatkuu...