Olin joskus edellisen vuoden loppupuolella laittanut itseni taas siirtojonoon. Ajattelin, että ei ole mitään väliä jos olen listoilla kun munuaista joutuu kuitenkin vuosia odottamaan. En ollut kovin innostunut uudesta elinsiirrosta koska tiesin ettei sekään elämä ole mitään ruusuilla tanssimista hyljinnänestolääkkeiden takia eikä muutenkaan. Opiskelut alkoivat tammikuun 2. päivä ja olin niistä innostunut ja laskin jo että pystyn aika nopeasti kirjoittamaan kun käyn kurssit vauhdilla, haaveilin jatko-opinnoista.

Lauantaina, 13. tammikuuta soi illalla puhelin ja Kirurgisesta sairaalasta soitti tuttu lääkäri ja kertoi, että minulle olisi munuainen, tulepas siirtoon. Olin ollut päivällä dialyysissä ja menin munuaisklinikan kautta Kirralle. Harmitti vähän, munuainen tuli huonoon aikaan, tiistaina olisi ollut matikankoe. Tiesin myös, että toimipa munuainen tai ei, elämäni olisi vaikeaa  vuoden tai kaksi siirron jälkeen.

Leikkaukseen menin illalla 22.50 ja aamulla viideltä palasin osastolle. Ekan päivän nukuin, toisena nousin ylös ja kävin jo teho-osastolla dialyysissä koska munuainen ei toiminut kunnolla. Kolmantena päivänä leikkauksesta huomasin, että osaston toinen pikkuhuone tyhjeni ja pyysin, että pääsisin sinne. Sänkyni oli salissa, isossa huoneessa missä on vain verhot ja kaapit erottamassa pieniä loosseja toisistaan. Samassa huoneessa on miehet ja naiset sekaisin eikä ole minkaanlaista rauhaa kenelläkään, jokaisen äänen kuulee jokainen. Pääsin jo aikaisemmin munuaissiirron saaneen oululaisen naisen kanssa pienempään huoneeseen missä oli rauhallisempaa. Neljäntenä päivänä siirrosta menin jo Avodialyysiosastolle dialyysiin ambulanssilla ja tulin takaisin taksilla. Avo oli silloin Munuaisklinikalla, noin kilometrin päässä Kirralta.

Oloni oli kamala. Munuainen ei toiminut kuin vähän, jouduin käymään dialyysissä koko ajan. Sain kaikki hyljinnänestolääkkeet normaalisti ja munuaista yritettiin käynnistää keinolla jos toisellakin. Hyvin usein aamuisin minulta otettiin ohutneulabiobsia uudesta elimestäni, tutkittiin mikä siinä on vikana kun se ei lähde toimimaan niin kuin oletettiin. Mitään vikaa ei löydetty. Ultraäänessä verenkieto toimi hyvin, munuainen vaan ei toiminut. Joka toinen ilta pistin jonkun lääkkeen tippumaan fistelin kautta, en enää muista mikä se oli vaikka nimi lukee kalenterissa. Saattaa olla, että jo silloin tiputettiin lääke keuhkokuumetta vastaan. Suoneni on niin huonot ettei niihin oikein saa tippaa ja ehdotin, että voin pistää lääketipan fistelin kautta. Siihen suostuttiin enkä sen jälkeen enää hoitajia nähnyt kun silloin vilaukselta kun toivat tippapullon huoneeseen. Pistin neulan ja laitoin lääkkeen tippumaan huonekaverin toimiessa avustajana. Kävihän se niinkin.

Vajaan viikon päästä siirrosta minulta meni näkö, en enää nänyt kunnolla vaan kaiken kuin sumussa. Suuret kortisonimäärät alkoivat vaikuttaa silmiin. Samaan aikaan kanssani,    samassa paikassa, Sourassa dialyysissä oleva mies  oli saanut myös siirron, meidät leikattiin peräkkäin. Meitä kahta vietiin aamulla kukonlaulun aikaan dialyysiin Avolle ja usein odottelimme vajaan tunnin oven takana koska emme päässeet edes sisään Avolle jonne työntekijät tulivat vasta myöhemmin. Tieto dialyysin ja elinsiirto-osaston välillä ei kulkenut ja kun kerroimme asiasta, meitä ei uskottu. Vihdoin pyysimme Avon osastonhoitajaa ottamaan yhteyttä osastolle ja vähitellen asiat järjestyivät niin, että saimme nukkua aamulla vähän pidempään ja pääsimme dialyysiin niin ettei tarvinnut oven takana odotella. Saimme munuaiset samalta luovuttajalta eikä meidän kummankaan munuaiset toimineet.

Olin kipeä, vihainen ja turhautunut.  Meitä kohdeltiin siirto-osastolla kuin elinsiirtopotilaita ja esim kaikki entiset lääkkeet, vitamiinit, kalkit yms jotka olivat minulle dialyysipotilaana tärkeitä, lopetettiin. Olin kuitenkin dialyysipotilas, munuaiseni ei toiminut. Tappelin hoitajien kanssa mm siitä, että osastolle saataisiin jääpalapusseja koska en saanut juoda. Loppujen lopuksi yksi mies joka oli luovuttanut siskolleen munuaisen, oli jo siinä kunnossa että pääsi kauppaan ja kävi ostamassa jääpalapusseja jotka sitten laitoin pakastimeen käytävällä. Jossakin vaiheessa myöhemmin niitä tuli osastolle ja sain jääpaloja oikein luvan kanssa. :o)
Lääkäreiltä en saanut lupaa syödä kalkkia ruokailun yhteydessä mitä olin tehnyt vuosia  kuten dialyysipotilaan kuuluu. Kalsium sitoi fosforia joka muuten nousi liian korkealle. Pyysin sitten Avolta kalkkipillereitä ja popsin niitä niin kuin olin tottunut tekemään.

Isot annokset hyljinnänestolääkkeitä sekoittivat pään. Kalenteriin olen kirjoittanut 25.1 "nukuin eka kertaa yön niin, etten ollut suurinta osaa yöstä hereillä".  Minulle tuli korvatulehdus ja paha flunssa, yskin ja yskin. Välillä olin toiveikas, munuainen toimi vähän ja uskoin, että kyllä tämä elin vielä lähtee toimimaan. Välillä olin epätoivoinen ja mietin ettei tästä tule mitään, en jaksa tätä. Turposin kuin pikkuinen possu ja elämä oli kaikella tavalla kurjaa. Olin niin uupunut, että yritin nukkua dialyysien ajan. Kerran yksi tuttu dialyysihoitaja tuli luokseni ja sanoi, mitä ne teille siellä tekevät, olette molemmat ihan loppu. Niin olimme, joka paikka kipeänä, liikkuminen vaikeaa ja kummankaan munuaiset eivät toimineet. En jaksanut lukea, en pystynyt keskittymään mihinkään. Lääkkeet olivat  vieneet miinuuteni, en ollut oma itseni.

Äitini oli matkustanut muutaman päivän päästä siirtoleikkauksesta toiselle puolelle maailmaa veljeni perheen luokse jotka olivat siellä töissä. He soittivat sieltä ja olin puhunut heille ihan sekavia, ollut aivan sekaisin. Puhelua en muista mutta sekavuuden muistan.

Kuun lopussa munuainen antoi vähän merkkejä siitä, että se alkaa toimimaan ja luulin jo, että kyllä me tästä selvitään. Sain juodakin vähän enemmän mutta se oli kuitenkin väliaikaista. 28. tammikuuta sain uuden huonekaverin edellisen päästyä kotiin. Uusi potilastoveri oli menossa maksansiirtoon. Hän kertoi yöllä sairaudestaan ja elämästään ja oli mielenkiintoista seurata kun häntä valmisteltiin leikkaukseen.  Minut siirrettiin takaisin isoon saliin, joku tarvitsi pienempää huonetta. 30.1 pääsin käväisemään kotona ystävän kyydissä, hoidin jotain laskuja ystävän maksettavaksi.

Jalkani olivat niin kipeät että oli vaikeuksia kävellä. Lääkäri kävi  juttelemassa ja epäili, olisiko tämä hyljintää, elimistöni hylki uutta elintä. Hän sanoi kuitenkin, että ei ole varmaa, voi olla jotain muutakin. Jalkojen kovat säryt siirtyivät myös käsivarsiin. Nyt tiedän, että joku hyljinnäestolääkkeistä aiheuttaa tuon kivun. Monilla se kestää puolisen vuotta ja häviää sitten yhtä äkkiä kun on alkanutkin. Tosi kuluttava kipu. Rouva joka oli uusi huonekaverini, tuli  vihdoin maksasiirrosta ja olimme samassa loossissa vuoteet vierekkäin. Juttelimme paljon. Kerran kun tulin dialyysistä, hänet oli viety takaisin teholle. Seuraavana päivänä hänen tyttärensä haki äitinsä tavarat, rouva oli kuollut.

5.2 kalenterissa on merkinnät; "verensokeri 34,4, kamala olo, onx mulla diabeteskin? en jaksa, masentaa, kamalat kivut, munuainen ei toimi..".

jatkuu...