Jatkan nyt kirjoittamista vuosittain, vaikka oikeastaan tuntuu, että ei ole paljonkaan kertomista koska elämä jatkui monta vuotta aika samanlaisena. Koska olin ollut jo  vuosia dialyysissä  olin jo tottunut rajoituksiin niin, etten oikeastaan niitä edes huomannut. Nesterajoitus oli 800ml/vrk joten en paljon juonut. Jäitä popsin silloin tällöin ja huuhtelin suuta jääkylmällä vedellä. Kalium ja fosforirajoitukset olivat menneet niin hyvin tajuntaan, että vieläkin on joskus vaikeuksia syödä esim tummaa leipää tai monta banaania samana päivänä. Dialyysiaikana söin vaaleaa- tai jotain sekaleipää, en koskaan ruisleipää. Juustoa en  ostanut itselleni enkä paljon muitakaan maitotuotteita. Hedelmiä en syönyt kuin tosi harvoin jonkun omenan.

Joskus ostin dialyysiä varten jonkun limupullon ja nautin heti dialyysin alettua sen juomalla limun jäiden kanssa nopeasti. Se maistui ihanalle kun sitä harvoin sain ja vei hetkeksi janon tunteen pois. Joskus ostin suklaata, Dacapon, Tuplan tai muuta hyvää ja söin sen myös heti kun dialyysi alkoi. Kaliumit ehti hoidon aikana huuhtoutua pois elimistöstä.

Muiden dialyysipotilaiden kanssa puhuimme tavatessamme, että jos tulisi niin tiukka paikka ettei enää jaksa elää niin meidän olisi aika helppo päättää päivämme. Ostaisimme vain kilon banaania ja muutaman leyvn suklaata ja popsisi ne silloin kun pitäisi mennä dialyysiin. Kroppa olisi jo muutenkin rasitustilassa välipäivän kuona-aineista ja suuri kaliumannos pysäyttäisi sydämen.  Onneksi ei niin tiukkaa paikkaa tullut eteen vaikka aika usein tuota tuli mietittyä vaikeina hetkinä.

Vuosi 1982 oli suunnilleen samanlainen kuin edellinenkin. Elokuun lopussa ja syyskuun alkupuolella olin viikon matkalla Kreikassa, Ateenassa. Siellä oli silloin elinsiirtopotilaiden olympialaiset ja pääsin matkalle mukaan kannustusjoukkohin. Suomen joukkue menestyi aika hyvin, mitaleita tuli kotiin useita. Dialyysissä kävin kolme kertaa sen viikon aikana jossakin Ateenan klinikoista ja mukana oli yksi toinenkin dialyysipotilas jostakin muualta Suomesta. Huonekaverini oli PD-potilas eli hän hoiti itsensä neljä-viisi kertaa vuorokaudessa tiputtamalla pari litraa glugoosia vatsaonteoonsa ja poistamalla sen taas muutaman tunnin kuluttua. Kun menimme rannalle, korkkasimme kämppikseni vatsakatetrin ja siellä hän meni letkuineen muiden mukana. Matkalla oli myös yksi mies joka oli myös PD-hoidossa ja hän vaihtoi pussin lentokoneessa ja toisen kerran näin hänen vaihtavan pussinsa biitsillä. Ihailtavaa rohkeutta häneltä.

Perheeseen olimme saaneet keväällä toisen ihanan pojan, tädillä oli kaksi hoidettavaa kullanmurua. Aika paljon hoidinkin poikia, kalenterimerkinnöistä ei superlatiiveja puutu niiltä päiviltä kun olin saanut hoitaa näitä kavereita.

Veljeni osti auton, ihanan punaisen rättisitikan ja sen nimeksi tuli Raketti minkä sitten kirjoitimmekin auton taakse. Sillä ajelimme ja kiertelimme ja minäkin kokeilin raketilla ajoa. Ajokortin olin ajanut aika pian ekan siirrännäisen saannin jälkeen. Kesällä olin ostanut vaihdepyörän ja silläkin tuli ajeltua dialyysin välipäivinä ja viikonloppuisin.

Vaikka voin huonosti melkein aina dialyysissä, elämä oli muuten rikasta ja vaihtelevaa. Minulla oli/on paljon ystäviä ja liikuin niin paljon kuin vain pystyin. En ole koskaan sen jälkeen käynyt niin paljon konserteissa ja leffassa kuin kävin noina vuosina. Ehdin lukea paljon, neuloin villapaitoja ystäville tilaustöinä ja vierasbuumi kotona näyttää jatkuvan.



Dialyysissä Ateenassa. Vasemmalla hoitaja ja oikealla lääkäri, en muista mistä puhuimme mutta hauskaa näyttää kaikilla olevan.

jatkuu...