Vuosi 1992 alkoi normaaliin tapaan, dialyysit ja opiskelut jatkuivat. Olin kärsinyt jo muutaman vuoden silloin tällöin toistuvista vatsakivuista ja tammikuussa vatsaani taas tutkittiin tarkemmin. Sovittiin, että mahdollisimman pian pääsisin sappikivien poistoon. Pyysin, että leikkaus tehtäisiin talviloman aikana ettei minun tarvitse olla koulusta pois sen takia. Soitin myös tutulle kirurgille varmistaakseni minulle sopivan leikkausajan. Muutaman viikon päästä soitettiinkin, että pääsen leikkaukseen helmikuun 27. päivä, talvilomalla.

Osastolle jouduin jo tiistaina 25. helmikuuta ja kävin labrassa, EKG:ssä ja joissakin muissa tutkimuksissa. Lääkärit kävivät juttelemassa ja kävin ostamassa kanttiinista ristikkolehden tylsyyden torjumiseksi. Seuraavana aamuna oli taas labrat ja thorax ja kävin kotona nukkumassa puolisen tuntia ja menin iltavuoroon dialyysiin. Sieltä palasin Kirralle ja seuraavana aamuna oli leikkaus. Leikkaus tehtiin labroskopialeikkauksena, tähystyksenä ja oli aika helppo. Leikkauksen jälkeen illalla ja yöllä kalium nousi tosi korkealle ja sitä lääkittiin monta kertaa yön aikana.  Seuraavana päivänä nousin liikkeelle ja vieraitakin tai siis tuttuja kävi ja olin heidän kanssaan käytävällä istuskelemassa. Seuraavana päivänä olin dialyysissä teholla ja samana päivänä pääsinkin jo kotiin.

Heti leikkauksen jälkeen lämpö nousi ja sairastin pari viikkoa oikein kunnon flunssaa. Kävin jossakin välissä taas thoraxissa koska en voinut leikkauksen jälkeen nukkua toisella kyljellä ollenkaan, oli kova kipu ja kuin paino rinnassa vasemmalla puolella. Dialyysissä oli samaan aikaan potilaana  yksi kaveri joka oli äskettäin valmistunut fysioterapeutiksi. Hän kyseli kivusta ja muista oireista ja kertoi, että leikkauksessa on saattanut jäädä ilmaa jonnekin rintaonteloon ja se aiheuttaa kivun. Hän neuvoi, että minun pitää vaan yrittää väkisin kääntyä sille kyljelle mikä on kipeä, vaikka sattuisi kuinka. Kovasta kivusta huolimatta käännyin samana iltana kipeälle kyljelle ja kuulin aivan kuin pulinan kun ilma lähti liikkeelle. Samalla hävisi kipu joka oli vaivannut leikkauksesta saakka.

Vaikka leikkaus meni ihan hyvin, niin olin flunssan takia koulusta pois kaksi viikkoa ja jätin kurssit kesken. Jatkoin taas seuraavalla jaksolla samoilla kursseilla. Olin töissä samassa firmassa kuin edellisinäkin talvina ja hoidin usein myös veljeni lapsia. Neuloin paljon, villapaitoja lapsille ja jotain ystävillekin ja itselleni.

Nyt huomasin kalenterista, että olen käynyt maalis-huhtikuussa muutaman kerran fysioterapiassa. Muistelen, että poljin siellä fillaria ja sain jotain lämpöhoitoja ja vähän jumppasin. Tuon kevättalven aikana kaaduin usein, en tiedä olinko vain niin väsynyt vai kompastuinko vain omiin jalkoihini.  Kalenterissa olen kirjoittanut mm "taas otin kunnon lennon assalla" tai "vedin lipat ratikalle mennessä".

Huhtikuun loppupuolella olin  Munuaisliiton juhlaristeilyllä ja ihana 6v veljenpoikani, kummipoikani oli mukanani. Risteily oli ihan mukava kun oli paljon tuttuja ja lapsen kanssa tuli kierrettyä ja tutustuttua laivaan kunnolla.

Kesällä olin pari viikkoa mökillä. Ekan viikon oli kummipoikani, suloinen veljenpoikani seuranani ja toisella viikolla ystäväni ja heidän pieni tyttönsä, kummityttöni. Dialyysit meni tuttuun tapaan Savonlinnassa ja kävimme myös Olavinlinnassa kierroksella. Välillä olin kotona pari viikkoa ja kesällä kävin vielä viikonlopun Iisalmessa mihin ystäväni oli muuttanut.

Siirryin kesällä väliaikaisesti Malminkartanoon dialyysiin. Matkoihin meni vähän enemmän aikaa, muuten minulle oli aivan sama missä dialysoin kunhan oli joku paikka missä pystyin käymään. Aloitin tuon vuoden aikana tekemään venasektiota, eli jätin kerran viikossa veret koneeseen, en palauttanut niitä itselleni dialyysin lopussa. Näin poistin elimistöstäni ylimääräistä rautaa, ferritiini oli edelleen huippukorkella. Pistin sitten vähän enemmän Epoa että Hb pysyisi normaaleissa lukemissa.

Syksyllä aloitin taas opiskelut ja tein töitä välipäivisin silloin tällöin. Yksi dialyysitoveri, usein samaan aikaan siellä istuva mies oli yhtenä aamuna jäänyt fillarin kanssa bussin alle ja kuollut. Odottelimme häntä dialyysiin ja kuulimme paikallisradiosta että joku on jäänyt auton alle Itäkeskuksessa. Yksi potilaista arvasi, että taitaa olla juuri hän jota odottelimme, myöhemmin kuulimme asiasta enemmän.

Luen vanhoja kalentereitani ja innostuin lukemaan niin, että nytkin on jo aamuyö kun kirjoittelen. Onneksi huomenna on vapaapäivä.

jatkuu...