Sinä kesänä kun täytin 19-vuotta, olin kesätöissä päiväkodissa. Edellisen talven olin opiskellut ja tarkoitus oli jatkaa opiskeluja samalla alalla syksylläkin. Jo kevättalvella olin usein väsynyt ja minua vaivasi sitkeä yskä. Jossakin vaiheessa keväällä huomasin, että yskin verisiä ysköksiä mutta en uskaltanut sanoa siitä kenellekään, ehkä jollekin ystävälle mainitsin asiasta. Olin varma, että minulla oli tuberkuloosi ja siksi en halunnut puhua ysköksistä enkä väsymyksestäni. Kesällä lasten kanssa touhutessa ihmettelin, miten minun oli niin vaikeaa kyykistyä ja varsinkin nousta sieltä ylös, jalat olivat täysin voimattomat. Olin muutaman vuoden, aika kakarasta asti, polttanut enemmän ja vähemmän ja ajattelin, että yskä ja hengästyminen johtuu polttamisesta - tai sitten siitä tuberkuloosista.

Oli oikein hellekesä ja kerran menimme ystäväni kanssa töiden jälkeen uimaan vähän pidemmälle, parinkymmenen kilometrin päähän meren rannalle. Sinne mennessä kävimme limulla ja ihmettelin, kun en millään olisi jaksanut juoda pullollista limua, tuntui, kuin se nestemäärä ei mahtuisi minuun. Vaihdoimme uikkarit tuttujen mökillä ja menin tapani mukaan nopeasti mereen ja uimme kilpaa eteepäin. Heti tunsin kummallista pistosta jaloissa ja olin niin hengästynyt, etten pystynyt uimaan kun muutaman vedon ja piti kääntyä takaisin. Nyt tiedän, että pistos oli suonenvetoa mutta silloin en tiennyt mitä se oli. Ihmettelin, miksi en pysty uimaan kuten ennen ja miksi ihmeessä en pysty hengittämään. Vaivoin pääsin laiturille ja takaisin mökkiin. Oloni oli niin huono, että minulla oli vaikeuksia pukea farkkuja takaisin päälleni, tuntui etten vaan jaksa vetää niitä jalkaani.

Ajoimme takaisin ja kävin kääntymässä ystäväni luona ennen kuin hän toi minut kotiin. Ystäväni äiti kysyi, miten voin. Hän katsoi minua pitkään ja todennäköisesti sanoin hänelle voivani ihan hyvin vaikka olo oli tosi huono ja väsynyt. Kotiin päästyäni mittasin kuumeen ja se olikin noussut jo korkealle, yli 39 asteen. Seuraavana aamuna kävin läheisessä  terveyskeskuksessa ja sain pari päivää sairaslomaa. Kuume jatkui korkealla ja kävin uudestaan samalla lääkärillä parin päivän päästä. Hän epäili että minulla saattaa olla kurkunpääntulehdus ja kysyi, pitäiskö ottaa verinäytteitä. Siihen vastasin että ei tietenkään, koska pelkäsin kamalasti pistämistä. Sain joitakin päiviä lisää sairaslomaa.

Perheeni meni viikonlopuksi mökille ja jäin yksin kotiin. Ajattelin heti äitini lähdettyä töihin ja sieltä suoraan mökille, että lähden viikonlopuksi poikaystävän luokse viettämään hänen syntymäpäiviään. Kuumeesta ja huonosta olosta huolimatta menin kaupungille ja ostin jotain uusia vaatteita, siitä on vain hämärä muistikuva. Muistan, että seisoin asematunnelissa ja pidin seinästä kiinni etten kaadu; silloin tajusin, että minusta ei taida olla lähtemään muualle kuin kotiin.

Kotona nukuin suurimman osan ajasta tai vain makasin  jaksamatta tehdä mitään. Joitakin ystäviä kävi luonani ja naapuri toi äitini pyynnöstä minulle ruokaa johon en jaksanut koskeakaan. Annoin tupakat luonani käyneelle ystävälle ja sanoi, että en enää koskaan polta.

Sunnuntaina tuli perhe kotiin mökiltä. Isäni oli lomaillut siellä pari viikkoa eikä ollut sinä aikana nähnyt minua. Hän sanoi heti, että ulkonäköni oli muuttunut ja olin ihan eri värinen kuin silloin kun hän on minut viimeksi nähnyt,  nyt olin harmaankeltainen.

Perheen pakottamana menin seuraavana päivänä toiseen terveyskeskukseen, toiselle lääkärille. Siellä otettiin pelkäämäni verinäytteet ja myös thorax, keuhkokuva. Lääkäri tutki minua totisena ja mieleeni jäi arvot mitkä eivät vielä silloin merkinneet minulle mitään: Hb 59, la 169. Kuulin, että keuhkoissani oli jotain kummallista ja sain  lähetteen Meilahteen. Lääkäri puhui veljelleni joka oli minua kuskaamassa, että siskosi on nyt vakavasti sairas, menkää viipymättä Meilahteen.

Koska olin ollut jo viikon sairas ja voimani olivat hiipuneet, en ollut jaksanut pestä hiuksiani sinä aikana. Vaadin veljeäni ajamaan kodin kautta, on pakko pestä hiukset ennen kuin menen Meikkuun. Kotona oli vastassa jo töistä tulleet yhtä itsepäiset vanhemmat jotka eivät suostuneet auttamaan minua hiustenpesussa, itse en enää jaksanut, vaan he veivät minut sairaalaan.

Meilahdesta muistan jotain tutkimuksia, niitä inhoamiani verinäytteiden ottoja ja sen, että sairaala-apulainen oli pukeutunut kuin avaruusmies kun tuli huoneeseen missä makasin yksin. Kysyin häneltä, miksi hänellä oli sellaiset vaatteet ja sain vastauksen, että 'sitä sun täytyy kysyä lääkäriltä.' Joku muistikuva on siitä, että nuori lääkäri kävi kertomassa, että minulla on miliaarituberkuloosi joka on levinnyt kaikkialle keuhkoihini ja minut siirretään kehkosairaalaan reilun  50km päähän Helsingistä.

jatkuu.....