Hyvin usein jouduin dialyysin jälkeen menemään thoraxiin, röntgen oli samassa pihapiirissä dialyysiosaston kanssa. Menin sieltä taksilla kotiin ja kerran sattui puhelias taksikuski. Hän kyseli miksi tulin sieltä talosta kyytiin ja mitä minulle on tapahtunut. Kerroin vähän sairastumisestani ja että käy talossa dialyysissä joka toinen päivä. Kuljettaja katsoi minua ja sanoi, että voi tyttörukkaa, oletko vielä täyttänyt kolmeatoistakaan. Kerroin hänelle, että tottahan toki, olen 19v. Hiukan oli ulkonäkö muuttunut sairauden aikana.

Dialyysipotilailla on ihan oma ruokavalionsa mitä minun oli noudatettava. Ensin nesterajoitus; koska minulla ei ollut munuaisia, kaikki neste jäi elimistöön ja dialyysin aikana poistettavaksi. Sain juoda vuorokaudessa 8dl ja siinä määrässä oli mukana myös kaikki ruoka mitä söin. Ratkaisin asian niin, että en oikastaan juonut paljonkaan vaan söin jääpaloja jotka veivät hetkellisesti janon tunteen pois. Niitäkään ei tietenkään voinut paljon syödä mutta kotona niitä silloin tällöin pureskelin tai huuhdoin suutani jääkylmällä vedelle janon sammuttamiseksi.

Kaliumrajoitus; piti välttää kaikkia vihanneksi ja hedelmiä. Ohjeissa suositeltiin, että päivässä voi syödä kaksi perunaa, banaani oli kokonaan kiellettyjen listalla. Mustaherukkaa ei voinut syödä ja eikä pahemmin muitakaan marjoja, puolukka oli sallittu. Suklaa oli kokonaan kielletty kuten myös kaakao ja kahvia sai juoda kaksi pientä kuppia päivässä. Minä en juonut sitäkään vaan puoli kupillista aamulla riitti.

Fosforirajoitus; kaikki tumma vilja oli kielletty sekä maitotuotteet. Vältin juustoa ja maitoa, joskus söin puoli desiä jugurttia. Elin tuolloin vaalealla leivällä ja palvikinkulla. Natriumrajoitus oli selviö, suolaisen syönti janotti ja silloin olisi ollut pakko juoda.

Koska ruokahaluni oli huono, minun oli tavallaan helppo pitää tuota diettiä. Ainoa mitä todella kaipasin, oli, että olisin joskus saanut juoda kuplivaa cocista jääkylmänä tai saisi joskus ison kupin höyryävää kaakaota. Ravitsemusterapeutti äitini työpaikalla oli ehdottanut, että on hyvä  kun syön jotain, ihan mitä vain edes vähän. Hän ehdotti vaikka marmeladikarkkeja ja niitä sitten riitti meillä pitkäksi aikaa, tuli vähän syötyäkin.

Joulun aikoihin vanhempi veljeni meni tyttöystävänsä kanssa kihloihin, oli siis jotain mukavaakin eikä aina vaan sairaalaa ja dialyysejä. Nuorempi veljeni jaksaa vieläkin muistuttaa, kuinka jo kirjoitin hengityskoneessa ollessani ja puhuin myöhemmin hassusti. Keksin ihan omia sanoja, mm mä tiesin oli mä tiedäsin. Sitä sanaa käytetään veljen kanssa joskus vieläkin kun jotain tiedäsetään.

Joulun jälkeen, seuraavan vuoden puolella kuntoni taas huononi. Minun oli vaikea hengittää ja tuntui kuin dialyysit eivät riittäisi puhdistamaan elimistöäni tai pitämään keuhkojani nesteettöminä. Jouduin taas sairaalaan. Sillä kertaa olin ensin minulle tuntemattomalla osastolla ja yön lääkärinkansliassa tilanpuutteen takia. Yskin ja oksensin verta, olo oli todella huono. Verenpainemittari raksutti ottaa paineita kädestäni joka kymmenen minuutin kuluttua, silloin ajattelin  kuolevani. Oven viereen tuotiin hengityskone valmiiksi, mutta onneksi sitä ei tarvittu ainakaan minun käyttööni sillä kertaa.

jatkuu...